Mitä!? Sukkahousuista koruja?

16.13

 4.8.2016

Aikani kauppoja kierreltyä tulin siihen tulokseen, etten löydä juuri oikean värisiä, kokoisia, sopivan yksinkertaisia, mutta silti näyttäviä koruja, joten päätin tehdä ne itse! Vanhoista sukkahousuista ja korupohjista syntyi persoonallinen korusetti.

Korupohjat ja tarvikkeet Nappikauppa Punahilkka.


Sormuksien ja korvakorujen tekeminen oli todella helppoa, niinpä tämän virallisen korusarjan sivutotantona syntyikin muuta muukin sormus ja korvakorupari. Nappikauppa Punahilkan sivuilta löytyy paljon hyviä askarteluvinkkejä ohjeineen.

Ranneketjun päällystäminen tuotti hieman haasteita. Ketjun esittelytekstissä sanotaankin, jos ranneketjun päällystää napeilla, voin napin liimata vain joka toiseen korupohjaan. Mutta kuten kuvasta näkyy, minäpä änkesin napin jokaiseen väliin! Hieman kärsivällisyyttä ja näperrystä se vaati, mutta onnistuin kuitenkin saamaan napit jokaiseen korupohjaan. Liimasin vain pari nappia kerrallaan, asetin ne tarkasti korupohjan keskelle, sitten vain painon alle odottelemaan kuivumista ja kuivumisen jälkeen vasta lisäsin seuraavat napit. Näin jatkoin kunnes kaikki napit oli liimattuna ketjuun. Kärsivälllisyys kannatti, sillä tykkään lopputuloksesta kovasti!

Kangaskaapista löytyi sopivia tilkkuja koruihin.

Lue myös nämä :)

2 kommenttia

  1. Aivan mahtava sukkahousuniksi, paras jota olen nähnyt! En kyllä varmaan itse osaa tuollaisia väkerrellä mutta lisään blogisi lukulistalle ihan ihailun ilosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ja sydämellisesti tervetuloa lukijaksi :)

      Poista

Suosituimmat kirjoitukset

Vuoden askartelija 2015




Tutustu Pikkulotta- käsityöriipukseen!

Etelä-Pohjalaisena käsityönä valmistettu Pikkulotta riipus on EcoAct valkohopeasta valmistettu uniikki käsityökoru. Nyt valmisettu 500 kappaleen erä 100 vuotisen Suomen kunniaksi. Tutustu!


pikkulotta.fi

Yhteistyössä

Paapo

etsiresepti.fi

Top 100 Kakkublogit

Kangaskulma MY-H